Tonnarihaaste

Vuoden viimeisenä päivänä on tapana tehdä hyviä ja mielellään myös hyvinvoinnin kannalta kauaskantoisia päätöksiä. Toisinaan henkilökohtaiset päätökset voivat samanaikaisesti nostaa myös yhteisöjä uusiin ulottuvuuksiin. Tonnarihaasteen vastaanottaminen on yksi tällaisista.

Suomen melonta- ja soutuliiton tonnaripokaalia on haviteltu vuosittain jo pidemmän aikaa. Tonnarilistalle pääsee melottuaan vähintään tuhat kilometriä. Vuoden 2023 tilastossa Espoon Eskimot mainitaan listalla vain kerran: Erno Kovanen meloi tuolloin 1152 km. Toki listalla on lukuisia muitakin eskimomelojia hienoilla kilometrisaavutuksillaan, mutta he ovat merkinneet tuloksensa muihden kotiseurojensa alle. Vuoden 2024 kilometrit ilmoitetaan tammikuun 2025 aikana, jonka jälkeen iloitsemme toivottavasti useammastakin tilastollisesta eskimomerkinnästä. Linkki ilmoittamiseen löytyy tältä sivulta (klikkaa tekstiä).

EsEs Apissamme on haasteen vastaanottamisen helpottamiseksi uusi ominaisuus. Palauttaessaan kaluston voi halutessaan sovellukseen merkitä myös melomansa kilometrit. Mikäli meloo muualla, voi myös ne kilometrit merkitä erilliseen tilastoon.

Koska Suvisaaristo on vielä vailla luistelijoiden malttamattomina odottamaa jääpeitettä, voi tonnarihaasteen kilometrien keräämisen aloittaa jo huomenna, vuoden 2025 ensimmäisenä päivänä.

Kiitokset kaikille kuluneesta melonta-, talkoo-, koulutus- ja retkivuodesta!

Liity sähköpostilistalle

Pysy ajantasalla Eskimoiden asioista ja tapahtumista. Saat uutiset sähköpostiisi.