Espoolainen melontaseura vuodesta 1986

Espoon Eskimot ry

Espoon Eskimot ry on 10.12.1986 perustettu espoolainen melontaseura. Toiminnassaan Espoon Eskimot on keskittynyt virkistysmelontaan. Seuran tarkoituksena on tukea jäsenistönsä harrastusta niin kajakeilla kuin avokanooteilla. Viime vuosina seuran jäsenistön käyttöön on hankittu SUP-lautoja. Kesän aikana järjestämme yhteismelontoja tiistaisin, eripituisia melontaretkiä, alkeis- ja jatkokursseja sekä muuta toimintaa. Talvikaudella jäsenille on järjestetty melonnan harjoittelumahdollisuus uimahallissa.

Seuran vajat sijaitsevat Espoon Rullaniemessä. Vanhassa vajassa on säilytyspaikat noin 120 kappaleelle kajakkeja/kanootteja. Vuonna 1999 seuralle valmistui uusi vaja, johon seuran käyttöoikeuskalusto on varastoitu. Uudessa vajassa on myös korjaustila, pukuhuoneet ja kerhotilat. Tukikohtaa ylläpidetään talkoovoimin.

Huom! Espoon Eskimot eivät järjestä kaupallisia tapahtumia.

FAQ

Miten pääsee jäseneksi?

Espoon Eskimoiden jäseneksi pääsee seuraavilla tavoilla:

1. Käymällä melonnan peruskurssin Espoon Eskimoissa.
2. Käymällä melonnan peruskurssin muualla ja esittämällä todistuksen kurssista seuran hallitukselle.
3. Melontaohjaajan, -oppaan tai vastaavalla pätevyydellä (myös BCU- tai NIL-ohjaajapätevyydet). Jos sinulla on eräoppaan tutkinto tai vastaava, kerro meille lisää melontakokemuksestasi.
4. Jos et ole suorittanut kurssia, mutta olet muuten harrastanut paljon melontaa, tarvitset suosituksen/selvityksen osaamisestasi esim. nykyisestä seurastasi tai vaikka joltain tuntemaltasi melontakouluttajalta.