Syyskokous ja kauden viimeiset talkoot

Syyskokous

Viikko sitten pidetyn syyskokouksen pöytäkirja on tarkistettu ja allekirjoitettu, voit lukea sen kokonaisuudessaan liitteestä. Tässä tärkeimmät nostot kokouksesta:
– Henric Bladh jatkaa puheenjohtajana.
– Kaksivuotiskaudelle johtokuntaan valittiin Maria Mattson, Sanna Vara ja Silja Räisä sekä yhdeksi vuodeksi Oula Salonen ja Jyrki Juvonen.
– Hyväksyttiin sääntömuutos toiseen kertaan. Sen myötä johtokunnan toimikausi on kalenterivuosi aiemman syyskokousten välisen ajan sijaan.
– Keskusteltiin kalustehankintojen perusteista ja todettiin, että jäsenet voivat sähköpostitse kertoa johtokunnalle toiveistaan kaluston hankintaan liittyen.

Seura kiittää johtokunnan jäseninä ja aktiivisina vapaaehtoistyön tekijöinä toimineita Sebastian Peterséniä, Matti Maunukselaa, Jussi Pentilää, Meri Mäkistä ja Irma Matinlauria tekemästään arvokkaasta työstä yhteisen hyvän edistämiseksi.

Marraskuussa pidetään vaihtokokous, jolloin uuden johtokunnan jäsenten vastuualueet vahvistetaan.


Syystalkoot

Kauden viimeisiin talkoisiin osallitui kylmästä säästä huolimatta 25 jäsentä ja kaikki suunnitellut työt saatiin tehtyä. Kiitokset kaikille osallistujille!

Liity sähköpostilistalle

Pysy ajantasalla Espoon Eskimoiden asioista ja tapahtumista. Saat uutiset sähköpostiisi.